maanantai 29. elokuuta 2011

Pannukakku

Valmis pannukakku omatekoisella mansikkasoseella


Pannukakku resepti
   
Vehnäjauhoja 4 dl
Sokeria 1 ½ dl
Leivinjauhetta 1 tl
Suolaa 1 tl
Vaniljasokeria 1 tl
Maitoa 8 dl
Kananmunia 2 kpl
Sulatettua voita 100 g

Sekoita kuivat aineet. Lisää maito, munat sekä sulatettu voi.

Laita taikina leivinpaperille uunipellille. Paista noin 200 - 225 asteessa noin 30 - 40 minuuttia.

Resepti on lähes sama kuin esimerkiksi kotikokin Maailman paras pannukakku, jota tässä lähdettiin kokeilemaan. Monet ovat maininneet että vähemmällä rasvalla ja sokerilla pärjää. Seuraavalla kerralla tosiaan riittää vähempi rasva. Varmaan 70 grammaa riittää aivan hyvin. Muutenkin tuntui pannukakku olevan niin tuhtia, että makea mansikkahillo olisi ollut jo liikaa. Esimerkiksi kuohkea vaniljakastike, vaniljajäätelö tai jopa pelkkä kermavaahtokin voisi olla sopiva kaveri tämän pannarin kanssa.

Jauhot ja muut kuivat aineet ensin

Maito, munat, sulatettu voi jäähtyneenä sekaan

Pellille ja uuniin. Leivinpaperi pitää pellin siistinä.

Rasvaa tuntui tällä ohjeella olevan riittävän reilusti.
Ja vihdoin valmis herkullinen pannukakku.



maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ravintola-annos

Seesamibroileria


Pariloitua broilerinfileetä sekä kanayakitori, wokattuja seesamikasviksia sekä porkkana-pinaattinuudelia. Hinta 15,50



Jälkiruoka
Tiramisu ja mokkasiirappia. Hinta 7,50

Paikka: Kartanoravintola Messilä Hollolassa.


Paikka on viihtyisä, jos tykkää vanhanajan tyyliä hakevasta sisustuksesta. Hinnat eivät ole kalleimmasta päästä ja ruoka oli hyvää.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kalaa ja muusia

Päivän ruoka on omatekoinen perunamuusi ja pannulla paistettu kala.

Hyvää ja edullista. Alla vielä kuva kalapaloista.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Lihamureke luomujauhelihasta

Tällä kertaa tuli sitten luomujauhelista lihamure.  Herkullista. mutta rehellisesti sanottuna, ei kyllä erota valmista mureketta mitenkään tavallisella jauhelihalla tehdystä. Mutta voi ainakin olla hyvällä mielellä ja mahdollisesti säästettiin hieman luontoa ja ainakin teoriassa puhtaampaa tuotetta.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Ruokaa ja leivontaa

Tänne tulee kaikenlaista ruokajuttua, leivontaa, ruuanlaittoa, ravintola-aiheita ja muuta vastaavaa.

Välillä leivotaan itse täytekakku tai muuta herkkua.

Ja toisella kerralla tehdään vaikkapa siskonmakkarakeittoa.